lauantai 6. kesäkuuta 2015

Lepakkopönttö

Elikkäs, Laudanpäädyt tasohöylällä vastakarvaa sileäksi.

Liimaa koko pituudelta.

 Halaukseen.

Huono käytöksinen

lepakko.!!!!

Lepakolle vähän epätasasta pintaa niin kuin vuorikiipeilijälle otteen vuoksi.
Sivukuva katosta



Tuolta rakosesta menee sisälle.

valmis.

Kertaa kolme. kolme niitä on pihalle lentänyt.. buahaahaa.

torstai 28. toukokuuta 2015

Orava taulu

Elikkäs piirtoa pitkin vannesahalla ja keskelta halki niin tulee kaksi oravaa.
Vanerilevyyn maalia. sormen päähän tippa valkoista maalia ja levitys.

näin saadaan pilviä.


sommitus

valmis

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Nelimastoinen purjelaiva


Veneenairosta rupesin tekemään.
mastot pensselin varsista.

Mastoiihin kahden millin reiät ja hammastikut pujotin 

Purjeet,ankkuri,tykit.hytti.




tiistai 19. toukokuuta 2015

Lomakello

Tuosta herätyskellosta rupesin muokkamaan jotain visioo.
 En tiedä mitä. ?

Kunnes rupes ajatus heräilemään.

Loma on aina ihanaa.

Niin myös rakkaus.

joka kahlitsee tunteen ihanaan.

Hyvää alkanutta loman aikaa.
kello aikataulu stopille.!

Oikein hyvää tulevan kesän vapaa- ajan viettoa toivottaa, 
Lomakello.
<3 Toivon onnellisuutta ja terveyttä. <3
Makke.


maanantai 18. toukokuuta 2015

Traktori.

Aikansa katselin pelkkää puulevyä kunnes ajatttelin tehä traktorin.
 Ekaksi porasin reiät 8mm puuterällä. sitten kattoon reiät samaan kohtaan. puutapit ja katto paikoillen.

pohjalevy ja muodollisuus.






tein kärryn myös.



torstai 14. toukokuuta 2015

Pihamaan kukille tehty mänty puujuna

Elikkäs tosiaan pihamaalle kukille tehty junan valmistus.
halkaisu puoleen väliin.

Sahatusta palasta leikkaat reunat ja kiinnität nauloilla.


Näin siitä tulee ns. kukkapurkki.

Veturi kyseessä niin ohjaamo tietty mukana
 tuonne ei mitään kukkaa tule.

Pyörät

johon veto akseli

Vaunu pyörät joka nurkkaan

Matkahuolto.

Sitten vain näytille.

Kukat vielä niin kas kas hyvältä rupiaa näyttämään.


Valmista